Musica nova Helsingin tulevat kantaesitykset suuntaavat maailmalle

Lotta Wennäkosken ja Perttu Haapasen säveltämät monodraamat nostavat framille myös videotaiteilija Elina Brotheruksen ja ohjaaja Tomi Paasosen


Helsingissä 3.–12. helmikuuta järjestettävän Suomen suurimman nykymusiikkifestivaalin Musica nova tarjoaa erään alkaneen vuoden kulttuuriviennin valttikorteista, kun monodraamat Nothing to Declare ja Λελελε Lelele saavat ensiesityksensä 5. helmikuuta. Toisen esityksensä tapahtumassa 7. helmikuuta saavat teokset on kiinnitetty myös maaliskuiseen MaerzMusik-tapahtumaan Berliiniin ja lisäksi teokset kuullaan myöhemmin julkistettavilla nykymusiikin merkittävimpiin kuuluvilla festivaaleilla Euroopassa.

Kumpikin esitettävistä monodraamoista hakee inspiraationsa ajankohtaisista aiheista. Ohjaaja Tomi Paasosen ja säveltäjä Perttu Haapasen Nothing to Declare muuntaa arkisen toimistotyön lähes groteskiksi kokemukseksi. Haapasen musiikkia tulkitsee bassobaritoni Nicholas Isherwood taustallaan Plus Ensemble. Kuvataiteilija Elina Brotheruksen videomateriaaliin ja säveltäjä Lotta Wennäkosken musiikkiin perustuva Λελελε Lelele puolestaan kuvaa ihmiskaupan karua todellisuutta. Wennäkosken musiikin esittää Plus Ensemble sopraano Pia Freundin kanssa.

Musica novassa nähtävät ensi-illat ovat oiva osoitus kansainvälisessä nosteessa olevien nuorten taiteilijoiden yhteistyöstä. Odotettavissa onkin että kansainvälisillä areenoilla tehtävien esitysten ansiosta kumpikin uutuuksista nousee vuoden puhutuimpien kotimaisten teosten joukkoon nykymusiikin saralla.

Nothing to Declare:
Musiikki Perttu Haapanen / Libretto Perttu Haapanen ja Tomi Paasonen / Ohjaaja Tomi Paasonen / Lavastus ja valosuunnittelu Max Wikström / Bassobaritoni Nicholas Isherwood / Plus Ensemble: harmonikka Mikko Luoma, klarinetti Christoffer Sundqvist
sello Erkki Lahesmaa.

Λελελε Lelele:
Libretto ja musiikki Lotta Wennäkoski / Video Elina Brotherus / Ohjaus Anna-Mari Karvonen / Lavastus ja valosuunnittelu Max Wikström / Puvut Masi Tiitta / Sopraano Pia Freund / Plus Ensemble: harmonikka Mikko Luoma, klarinetti Christoffer Sundqvist, sello Erkki Lahesmaa.

Esitykset / Musica nova Helsinki:
la 5.2. klo 19:30 ja ma 7.2. klo 19:00
Suomen Kansallisooppera, Alminsali

Tuotetaan yhteistyössä Plus Ensemblen kanssa
Liput: 25 / 24 / 15 € Lippupiste

Konsertti radiossa: 17.02. klo 19.03 / YLE Radio 1

 

Kalender

PreviousNästa februari 2011
mtotfls
31 1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13

Tilaa uutiskirje